Peliitat

​ Peliitat karsii Kalajoen Junkkareita vastaan – Vastassa vanhoja tuttuja

Peliittojen tuleva karsintavastus selvisi lauantaina, kun Kalajoen Junkkarit Hockey Team voitti Suomi-sarjan mestaruuden.

Kalajoen JHT päihitti Suomi-sarjan välierissä Porvoon Huntersin voitoin 3-1. Toinen välieräpari oli ratkennut jo aiemmin Tampereen Kooveen voittaessa ylemmän loppusarjan ykköseksi sijoittuneen Nokian Pyryn voitoin 3-0.

Erillisiä finaalipelejä ei Suomi-sarjassa tällä kertaa pelattu, vaan JHT kruunattiin mestariksi, koska se sijoittui ylemmässä loppusarjassa Kooveeta paremmin.

JHT oli sarjan selvä ennakkosuosikki, mutta joukkuetta on riivannut pitkin kautta hämmästyttävän kova loukkaantumisputki, jonka vuoksi joukkue sijoittui ylemmässä loppusarjassa vasta täpärästi neljänneksi.

Nyt joukkue on kuitenkin saanut lähes kaikki parhaat pelimiehensä jalkeille. Suomi-sarjan pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella JHT pudotti Mestistä viime kaudella pelanneen Kajaanin Hokin suoraan voitoin 3-0. Huntersia vastaan JHT onnistui kääntämään tiukat pelit yhtä vaille edukseen.

JHT on kaukana ihannevastuksesta. Joukkueesta löytyy taitoa ja kokemusta. Mylvivällä ja äärimmäisen fanaattisella kotiyleisöllä reunustettu

Kalajoen kapea kaukalo on äärimmäisen vaikea paikka pelata mille tahansa joukkueelle, tämän sai mm. Hermes huomata Suomen Cupissa.

Mestis-karsintoihin joukkue on osallistunut kahtena viime kautena. Yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista on heinolalaisille varsin tuttu pelaaja, puolustaja Ville-Veikko Väkeväinen.

Peliittojen Tuukka Nieminen on niin ikään kuulunut JHT:n vahvuuteen. Nieminen on pelannut Kalajoella lainasopimuksella, jonka annettiin jatkua kauden loppuun sillä edellytyksellä, ettei Nieminen pelaa Peliittoja vastaan joukkueiden osuessa vastaan karsinnoissa. 

Kalajoella tehokkasti esiintynyt ja Peliittoja aiemmin edustanut Sami Holappa on mitä todennäköisimmin sivussa koko loppukauden.                                                                                                 

Tänä vuonna Mestis-karsinnat pelataan pudotuspeleinä ottelupareittain Hermes-Koovee ja Peliitat-JHT. Kotietu on Mestis-joukkueilla. Otteluparien voittajat pelaavat Mestistä kaudella 2018-2019. Ottelusarja ratkeaa neljästä voitosta.

Peliitat pelaa ensimmäisen ottelunsa perjantaina 16.3.2018 klo 18:30. Sarjapaikan ollessa uhattuna tulee kotiyleisön tuki enemmän kuin tarpeeseen.