1.1.1970 klo 02:00
Peliitat Valikko

Peliittojen kausi päätökseen Heinolassa - TUTO välieriin

Peliitat ja TUTO kohtasivat Heinolassa puolivälierien neljännessä ottelussa. Peliitoille pelin teema oli selkeä: tulos tai ulos. 

Ottelu oli kaikista joukkueiden kohtaamisista tasaisin ja avausmaaliakin odoteltiin toiseen erään asti. Peliittojen hienoisesta hallinnasta huolimatta TUTO onnistui maalinteossa jälleen ensin ja nousi 0-2-johtoon. Peliitat sai tärkeän kavennusmaalin toisen erän lopulla, kun Samu Vilkman nosti alivoimalla Peliitat maalin päähän. 


Maanantainakin laidat ryskyivät. Peliitat ei antanut missään vaiheessa periksi.

Kolmannessa erässä TUTO puolusti hyvin, eikä kotijoukkue päässyt parhaille maalipaikoille. TUTO piti kiinni maalin johdosta aina päätössummeriin asti. TUTO voitti ottelun maalein 1-2 ja ottelusarjan voitoin 0-4. 

Katso ottelun kaikki tilastot TÄSTÄ.

- - - - -

Peliittojen päävalmentaja Marko Tuomainen kommentoi peliä ja päättynyttä ottelusarjaa lehdistötilaisuudessa.

"Lähdettiin sillä teemalla, että laitetaan kaikki tiskiin ja nautitaan playoff-lätkästä. Kotona pystyttiin haastamaan tänäänkin. Olen ylpeä joka jätkästä, saivat vielä iskeä kaiken likoon ja vielä kerran yhdessä yrittää. Vastus oli kova ja uskallan sanoa, että tuleva Mestiksen mestari. 

Meillä aika moni pelaaja pelasi ensimmäisiä miesten playoffeja, TUTOlla oli kokeneempaa osastoa. Ansaitusti TUTO voitti sarjan. Vieraissa ei pystytty haastamaan yhtä hyvin kuin kotona, ja vieraista kun aloitetaan niin jossain vaiheessa olisi pitänyt pystyä parempaan. Vastus oli äärimmäisen kova. Lähelle päästiin ja kaikkemme annettiin, mutta ei vaan riittänyt. Tämä on lätkää."

- - - - -

Peliittojen kausi päättyi tähän. Peliitat kiittää yleisöä, kannattajia ja yhteistyökumppaneita hienosta kaudesta! Nähdään taas syksyllä!