Peliitat Valikko

Peliitat heräsi liian myöhään – Jokipojat piti pintansa

Joensuun Mehtimäen jäähalli on ollut heinolalaisille kautta aikain varsin viheliäinen paikka pelata. Jokipojat johti ottelua parhaimmillaan jo 4-1, mutta Peliitat rynnisti kolmannen erän lopussa ilman maalivahtia pelatessaan maalin päähän. Lopulta Jokipojat voitti ottelun 5-3.

Peliitat ei pystynyt vastaamaan Jokipoikien ennalta kovaksi tiedettiin alkurynnistykseen. Jokipojat vei ensimmäisen erän 3-1. ja kasvatti johtoaan vielä toisessa erässä. Peliittojen ensimmäisestä vastasi Severi Lahtinen Roope Mäkitalon syötöstä.

Sami Väliharju vaihdettiin maalilta ensimmäisen erän jälkeen. Lopun peliä häkin suulla urakoi Joonas Harald.

Ottelun jälkimmäisellä viisiminuuttisella Peliitat teki kaksi maalia kuudella kenttäpelaajalla pelatessaan. Kalle Moisio ja Ville-Matti Koponen maalintekijöinä. Severi Lahtinen ja Samuel Salonen syöttivät kummatkin osumat.  Viimeisellä minuutilla Jokipojat onnistui kuitenkin viimein saamaan kiekon tyhjään reppuun.

Lue otteluraportti Jatkoaika.com –sivulta.

Peliitat huilaa perjantain kierroksella, mutta palaa tositoimiin lauantaina Heinolassa, kun vastaan asettuu erittäin vahvasti kautensa aloittanut KeuPa.